|
|
|||
|
07.11.2009 - 10:10
Riia-tyttö menestyi erinomaisesti Maailmanvoittajanäyttelyssä Bratislavassa ja siitä leivottiin Junior-maailmanvoittaja. Sydämelliset Onnittelut Riian onnellisille omistajille ja myös Carola-kasvattajalle, joka esitti koiran näyttelyssä.
02.10.2009 - 17:40
Myös Villeltä tuli terkkuja Porvoosta:
02.10.2009 - 17:29
Pitkästä aikaa kirjailen tänne pentukuulumisia. Riialta tuli viestiä ja muutamia kuvia. Se on käynyt jo useissa näyttelyissä ja pärjännyt hienosti. Pieksämäellä 29.8.09 se sai 10 kk ikäisenä ensimmäisen sertinsä ja oli ROP-koira. Tuomari Leila Kärkäs arvosteli sen seuraavin sanoin: Erinomaisen kokoinen ja hyvät mittasuhteet. Iloinen, avoin luonne. Hyvä pää ja sen mittasuhteet. Kauniit silmät. Hyvä ylälinja ja rintakehä, sekä eturinta hyvässä mallissa. Hyvä raajarakenne, riittävä luusto. Liikkuu erittäin tehokkaalla askeleella, yhdensuuntaisesti edestä ja takaa. Karvapeite hyvin kihartuvaa, mutta laadultaan hieman pehmeää. Tuomari Markku Santamäki sijoitti Riian seuraavana päivänä Luumäellä PN3:ksi. Hurjan Paljon Onnea Riialle ja koko perheelle!
18.04.2009 - 21:13
Lauantai 4.4. oli jännittävä päivä, kun sain tavata ensimmäistä kertaa Sulon toisen pentueen. Kolme pentua, Buster, Emmi ja Riia oli ilmoitettu Messukeskuksen pentunäyttelyyn, jossa kaikki esiintyivät mallikkaasti ja saivat kivat arvostelut. Kiitos, Carola ja Joonas, mukavasta päivästä ja kiitos myös teille, pentujen omistajat. Olen hyvin vakuuttunut siitä, että kaikilla pennuilla on aivan fantastiset kodit ja olette pitäneet lapsukaisista hyvää huolta. Hyvillä mielin ajaa köröttelin junalla kotiin. Olen vain ollut flunssan kourissa, niin nämä kuvat viipyivät tänne blogiin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Sittenpä ollaankin jo Porvoossa:
25.03.2009 - 16:08
Riialta tuli terkkuja Ruokolahdelta. Se on ollut ulkoilemassa perheen lasten kanssa. Sittenpä loikoilu kotilattialla taas maistuikin. Mukava on ollut kuulla, että Riia on reipas ja avoin koiranalku ja sen kanssa harrastetaan koiramaisia juttuja ja myös talvikalastusta. Kuvat: Titta Rintala
"Aika kuluu todella nopeasti ja pentu kasvaa silmissä.
Riia on edelleen mukava, reipas ja ystävällinen tyttö. Käydään toko- ja näyttelykoulutuksissa kolmesti viikossa Imatralla paikallisissa koirayhdistyksissä. Näissä tilaisuuksissa Riia on saanut kovasti kehuja avoimuudestaan ja oppivaisuudestaan. Toki hieman hankalaa opetella samaan aikaan näyttelyasioita kuin tottelevaisuutta, mutta sosiaalistuttamisen kannalta lähdettiin kumpaankin koulutukseen samaan aikaan (ja koska alkeisryhmät molemmista alkoivat samaan aikaan..)
Meidän talomme viereltä lähtee kivoja metsäpolkuja, joita pitkin samoillaan jokapäivä. Näillä poluilla ollaan myöskin leikkimielisesti harjoiteltu henkilöhakua, jossa Riia tuntuu olevankin tosi hyvä. Eilen viimeeksi mieheni meni varmaan n. 400 m päähän kuusikkoon piiloon ja lähetin Riian etsimään ja koira meni "harhaan" n. 5 metriä, kun löysi taas jäljet. Täytyy ottaa selvää tuosta hakuhommasta pian, ettei vaan Riia opi etsimään "väärin". Ainakin leikkinä tämä on hänestä huippukivaa. Riia osallistuu myös talvikalastukseen mieheni kanssa, tosin nyt ollaan hieman jarruteltu, sillä tyttö "varastaa" saaliit parempiin suihin ja arveluttaa vähän tuo raa`an kalan syönti.
Tarinaahan olisi vaikka kuinka paljon, mutta yleisesti ottaen meillä menee tosi hyvin. Ollaan todella tyytyväisiä tyttöön. Lasten ja Riian välit ovat myös hyvät ja on ihanaa katsottavaa, kun yhdessä leikkivät ja ilakoivat."
15.03.2009 - 17:27
Villeltä saatiin kuvia, jossa se leikkii koirakavereidensa kanssa metsälenkillä. Kuvattava on vain niin liikkuvaa sorttia, että välillä hänestä näkyy vain hännänpää.
15.03.2009 - 16:59
Pienenä se on vitsa väännettävä. Emmi on ollut emäntineen hakumetsässä ja tässä kuvia, miten tyttö reippaasti juoksee maalimiehen luo palkattavaksi ja halittavaksi. Hienoa!
24.02.2009 - 17:39
Jampan ja Vilhon blogi haastoi meidät, tämän blogin sekä toisen blogimme Seitsemän pientä kääpiötä kuvahaasteeseen, johon nyt vastaamme. Vastaavasti lähetämme saman haasteen seuraaville bloggaajille: Titon ja Petun blogi, Alman maailma, Vilman ja Kertun blogi ja Vienon ja Pepin blogi. Haasteen säännöt kuuluvat näin: Tämä kuva löytyi ohjeiden mukaan toimittuani meidän albumistamme. |
Kirjoittaja
Espanjanvesikoiran pentue, Kategoriat
|
||